Tarkistin Gracefrutitin tuoksuöljyjen hinnat - ne ovat nousseet hieman, samoin brittien arvonlisävero on noussut. Nostin siis GF:n tuoksuöljyjen hintoja vastaavasti. Välttämättä ne eivät tule asiakkaalle kuitenkaan kalliimmaksi (joissakin tapauksissa jopa päinvastoin) koska samalla muutin niiden virtuaalipainoa vastaamaan mahdollisuutta pakata littästi - postikulut siis alenivat 45g ja 100g tuoksuöljyillä. Tämä on mahdollista nykyisten litteiden 50ml PET-pullojen avulla.

Tarkistelen vielä muutamia teknisiä juttuja maanantaina ainakin aamupäivän ja avaan kaupan sitten kun olen valmis. Eipä siellä mitään kummempia jekkuja pitäisi olla luvassa.

Toivotaan nyt kovasti, ettei kuljetusalan lakkoa tule. Se vaikuttaisi Pienen tuoksukaupankin toimintaan, sillä se sotkisi postinkuljetuksia - sekä minun lähetyksiäni asiakkaille että eri tukkuliikkeisiin tekemiäni tilauksia. Jos en saa tilaamiani tuotteita tänne eikä minun lähetykseni etene, toiminta kyllä vaikeutuu oleellisesti.  Ilmeisesti lakko vaikuttaisi vähän kaikkeen muuallakin yhteiskunnassa, eli päivittäistavarakauppojen valikoimiin, tehtaiden toimintaan, julkiseen liikenteeseen ym. Olisi siis ehdottomasti mukavampaa kaikille, jos pääsevät sopuun lakkoilematta.